Reissuvinkit Bilbaoon

Bilbao eli paikallisittain “Bilbo” on usealle Suomalaiselle vielä tuntematon kulttuurikeskus Pohjois-Espanjassa. Bilbaon toi kansainvälisesti maailmankartalle 1997 käyttöön vihitty, maailman ensimmäinen Guggenheim-museo. Bilbaosta löytyy kuitenkin myös paljon muuta nähtävää ja koettavaa.

Nyt matkablogissani Bilbao

Vinkkilista:

  1. Upeaa arkkitehtuuria.
    • Yksi syy lähteä Bilbaoon on upea arkkitehtuuri, jota kaupunki tarjoaa. Upeat rakennukset, jännittävät asemakaavaratkaisut sekä uuden ja vanhan tyylikäs yhdistäminen hivelevät silmää, kuljit missä päin Bilbaota tahansa.
  2. Uusi ja vanha Bilbao.
    • Bilbao jakautuu uuteen ja vanhaan osaan. Uudella puolella on jo mainitsemani Guggenheim-museo, mutta myös upea moderni La Salve-silta. Vanhan Bilbaon puolelta löytyy upeaa vanhaa arkkitehtuuria, Euroopan suurin katettu kauppahalli sekä alue, joka toimi taannoin paikallisena ”red light districtinä”.
  3. Museoita.
    • Jo useaan kertaan mainittu Gugglenheim on toki kaupungin ykkösvetonaula, mutta sen ohella kaupunki tarjoaa lukuisia museoita ja esimerkiksi taidemuseossaan laajan kattauksen Baskien taidetta. Vähemmän taiteesta kiinnostuneen kannattaa tutustua San Mamés jalkapallostadioniin, joka sekin tarjoaa upeaa arkkitehtuuria, turistikierroksia sekä paikallisia otteluita.
  4. Nauti paikallisista ravintoloista.
    • Bilbao on kulinaristin taivas. Paikallinen hintataso on edullinen ja tarjolla on huippuraaka-aineita. Edellä mainittu kauppahalli sisältää yhden kerroksen ravintoloita, joita kannattaa ehdottomasti kokeilla. Sen ohella kaupungista löytyy Michelin-ravintola Zortziko ja kaikkea siltä väliltä. Hyviä tapaksia pääset syömään missä vain lasillisen ohessa ja merenelävät ovat paikallinen ylpeys. Aterian kruunaa paikallinen viini.
  5. Rantapäivän viettoon.
    • Vaikka Bilbao on sisämaassa, pääsee Bilbaon metrolla alle puolessa tunnissa rannikolle. Lähirantoja on viisi ja osa niistä on nudistirantoja. Kannattaa siis tutustua ennalta rantakohteeseen.
  6. Lähikaupunkeihin.
    • Rantojen ohella metron varrelta löytyy myös lisää kulttuurikohteita. Areetan aseman läheisyydestä löytyy UNESCO-kohde Puente Bizkaia ja sen toisessa päässä sijaitsee idyllinen Portugalete (myös metroasema), joka on pienine kujineen ehdottomasti kokemisen arvoinen.
  7. Kelit.
    • Vaikka Bilbaossa olisi pilvistä, voi rannikolla olla upea sää. Kannattaa siis katsoa säätiedotukset erikseen rantakohteeseen.
  8. Aktiviteetteja.
    • Surffikouluja ja vaellusreittejä löytyy aivan Bilbaon läheisyydestä. Myös viinitiloille pääsee tutustumaan alle puolen tunnin etäisyydellä. Bilbaon alueella tekeminen ei aivan heti lopu.
  9. Päiväretkiä.
    • Bilbaosta on lyhyt matka, minne vain. Läheltä löytyy pääkaupunki Madrid, mutta myös kuvankaunis San Sebastian on oiva päiväretken kohde. Paras tapa matkustaa on bussi ja edullisia bussilippuja voi varata helposti netistä (https://www.alsa.com/en/web/bus/home).
  10. Valuutta ja kieli?
    • Bilbaossa puhutaan espanjaa ja Baskin kieltä eli euskaraa. Myös englannilla pärjää auttavasti. Valuuttana on euro ja luottokortit käyvät maksuvälineinä pieniä ostoksia lukuun ottamatta kaikkialla.
  11. Koska matkustaa Bilbaoon?
    • Näkisin, että paras aika matkustaa Bilbaoon on joko kevät- tai syyskesä. Kuumalla säällä sisämaassa on tukala ja rannikolle on puolen tunnin matka metrolla.

Puuttuuko listalta mielestäsi jotain olennaista? Ehdota lisäystä kommenteissa.

Reissuvinkkejä Bilbaoon Espanjaan

Lisää kohteisiin liittyviä kuvia löydät Instagramista @intohimonaseikkailu