Reissuvinkit Bilbaoon

Bilbao eli paikallisittain “Bilbo” on usealle Suomalaiselle vielä tuntematon kulttuurikeskus Pohjois-Espanjassa. Bilbaon toi kansainvälisesti maailmankartalle 1997 käyttöön vihitty, maailman ensimmäinen Guggenheim-museo. Bilbaosta löytyy kuitenkin myös paljon muuta nähtävää ja koettavaa.

Nyt matkablogissani Bilbao

Vinkkilista:

  1. Upeaa arkkitehtuuria.
    • Yksi syy lähteä Bilbaoon on upea arkkitehtuuri, jota kaupunki tarjoaa. Upeat rakennukset, jännittävät asemakaavaratkaisut sekä uuden ja vanhan tyylikäs yhdistäminen hivelevät silmää, kuljit missä päin Bilbaota tahansa.
  2. Uusi ja vanha Bilbao.
    • Bilbao jakautuu uuteen ja vanhaan osaan. Uudella puolella on jo mainitsemani Guggenheim-museo, mutta myös upea moderni La Salve-silta. Vanhan Bilbaon puolelta löytyy upeaa vanhaa arkkitehtuuria, Euroopan suurin katettu kauppahalli sekä alue, joka toimi taannoin paikallisena ”red light districtinä”.
  3. Museoita.
    • Jo useaan kertaan mainittu Gugglenheim on toki kaupungin ykkösvetonaula, mutta sen ohella kaupunki tarjoaa lukuisia museoita ja esimerkiksi taidemuseossaan laajan kattauksen Baskien taidetta. Vähemmän taiteesta kiinnostuneen kannattaa tutustua San Mamés jalkapallostadioniin, joka sekin tarjoaa upeaa arkkitehtuuria, turistikierroksia sekä paikallisia otteluita.
  4. Nauti paikallisista ravintoloista.
    • Bilbao on kulinaristin taivas. Paikallinen hintataso on edullinen ja tarjolla on huippuraaka-aineita. Edellä mainittu kauppahalli sisältää yhden kerroksen ravintoloita, joita kannattaa ehdottomasti kokeilla. Sen ohella kaupungista löytyy Michelin-ravintola Zortziko ja kaikkea siltä väliltä. Hyviä tapaksia pääset syömään missä vain lasillisen ohessa ja merenelävät ovat paikallinen ylpeys. Aterian kruunaa paikallinen viini.
  5. Rantapäivän viettoon.
    • Vaikka Bilbao on sisämaassa, pääsee Bilbaon metrolla alle puolessa tunnissa rannikolle. Lähirantoja on viisi ja osa niistä on nudistirantoja. Kannattaa siis tutustua ennalta rantakohteeseen.
  6. Lähikaupunkeihin.
    • Rantojen ohella metron varrelta löytyy myös lisää kulttuurikohteita. Areetan aseman läheisyydestä löytyy UNESCO-kohde Puente Bizkaia ja sen toisessa päässä sijaitsee idyllinen Portugalete (myös metroasema), joka on pienine kujineen ehdottomasti kokemisen arvoinen.
  7. Kelit.
    • Vaikka Bilbaossa olisi pilvistä, voi rannikolla olla upea sää. Kannattaa siis katsoa säätiedotukset erikseen rantakohteeseen.
  8. Aktiviteetteja.
    • Surffikouluja ja vaellusreittejä löytyy aivan Bilbaon läheisyydestä. Myös viinitiloille pääsee tutustumaan alle puolen tunnin etäisyydellä. Bilbaon alueella tekeminen ei aivan heti lopu.
  9. Päiväretkiä.
    • Bilbaosta on lyhyt matka, minne vain. Läheltä löytyy pääkaupunki Madrid, mutta myös kuvankaunis San Sebastian on oiva päiväretken kohde. Paras tapa matkustaa on bussi ja edullisia bussilippuja voi varata helposti netistä (https://www.alsa.com/en/web/bus/home).
  10. Valuutta ja kieli?
    • Bilbaossa puhutaan espanjaa ja Baskin kieltä eli euskaraa. Myös englannilla pärjää auttavasti. Valuuttana on euro ja luottokortit käyvät maksuvälineinä pieniä ostoksia lukuun ottamatta kaikkialla.
  11. Koska matkustaa Bilbaoon?
    • Näkisin, että paras aika matkustaa Bilbaoon on joko kevät- tai syyskesä. Kuumalla säällä sisämaassa on tukala ja rannikolle on puolen tunnin matka metrolla.

Puuttuuko listalta mielestäsi jotain olennaista? Ehdota lisäystä kommenteissa.

Reissuvinkkejä Bilbaoon Espanjaan

Lisää kohteisiin liittyviä kuvia löydät Instagramista @intohimonaseikkailu

 

Reissuvinkit Etelä-Espanjaan

Espanja on viimeaikaisista levottomuuksistaan huolimatta kelpo kohde matkalaisille. Riippuen matkakohteistasi löydät Espanjasta hyvin monenlaista maisemaa. Olen Espanjan matkoillani vieraillut mm. Barcelonassa (tutustu erillisiin Barcelona-vinkkeihin), Malagassa, Tarifassa, Rondassa sekä Gilbraltarilla. Tässä muutama vinkki, joilla vältät pahimmat vastustukset. Lista on hyvin riisuttu ja se sisältää vain vinkkejä, joita olisin toivonut saavani jo ensimmäisellä Espanjan reissullani.

Nyt matkablogissani vinkit Espanjan reissulle

Vinkkilista:

  1. Vuokraa auto.
    • Espanjassa helpoin keino kiertää kaupungista toiseen on vuokrata auto. Vuokra-auton ansiosta pääset helposti myös pienempiin kyliin sekä parhaille vaelluskohteille, rannoille ja surffipaikoille. Espanjassa auton vuokraaminen on edullista Suomeen verrattuna ja lentokenttien tuntumassa on valtavasti autovuokrausliikkeitä.
  2. Surffaa tai leijasurffaa.
    • Espanjassa avomeren puolella pääsee surffaamaan – tosin paras surffausaika esimerkiksi Tarifassa on tammikuussa. Kesäaikaan rannat täyttyvät leijalautailijoista. Etelä-Espanja onkin ihanteellinen paikka vesiurheilulle, sillä monin paikoin vesillä on pelastuslauttoja päivittäin ja varustevuokraamoita löytyy lukuisia. Myös harrastuksen aloittaminen onnistuu, sillä surffikouluja on merenrannoilla runsaasti.
  3. Majoitu surffileirille.
    • Etenkin Etelä-Espanjasta löytyy runsaasti surffileirejä (Surf Camp). Niissä useammat matkalaiset majoittuvat jaettuun huoneeseen ja kokkaavat yhteisessä keittiössä. Tunnelma taloissa on rento ja osa campeistä järjestää myös muuta ohjelmaa, kuten joogaa. Majoittuminen on edullista ja monesti talolla voi olla oma uima-allas tai se sijaitsee aivan meren tuntumassa.
  4. Osallistu joogaretriitille.
    • Espanjastakin löydät joogaretriittejä järjestäviä tahoja. Sivustoilta, kuten bookyogaretreats.com voit tutustua valikoimaan tarkemmin. Vaihtoehdoista voin suositella ainakin Tarifassa sijaitsevaa Natural Surf Clubia, joka ylitti odotukseni täysin.
  5. Lähde vaeltamaan.
    • Espanjasta löytyy upeita vaelluskohteita. Espanjan vaarallisimmaksi tituleerattu Caminito Del Rey tarjoaa hulppeita kanjoninäkymiä. Puistoon tulee varata ennakkoon netissä aika, sillä turistimäärää rajoitetaan puiston vaarallisuuden vuoksi. Lisää hyviä vaelluskohteita Espanjasta löydät esimerkiksi Trip Advisorin avulla.
  6. Varaudu tuuleen.
    • Etenkin Etelä-Espanjassa tuuli voi olla hyvinkin kova. Tuuli pääsee puhaltamaan avomereltä ja yltyy siksi paikoin hyvinkin voimakkaaksi. Tuulen mukana myös hiekkaa lentää ja löydät vielä kotonakin hiekkaa tavaroistasi. Jos siis olet tuulenarka, varustaudu tuulisiin keleihin.
  7. Nauti espanjalaisista luonnon antimista.
    • Espanjassa ylivoimaisesti parasta on herkulliset paikalliset hedelmät, vihannekset, viinit sekä oliiviöljy. Ravintoloissa kannattaa nauttia tapaksia ja paellaa. Myös meren antimet ovat upeita.
  8. Pistäydy Briteissä.
    • Etelä-Espanjassa sijaitsee myös Iso-Britannialle kuuluva Gibraltarin niemimaa. Äkkiseltään voisi luulla, ettei ero olisi kovinkaan suuri, mutta toisin on. Ylittäessäsi rajan Gilbraltarille päädyt häkellyttävän selkeästi erilaiseen ulottuvuuteen, jossa on menneiden aikojen siirtomaahenkeä. Paikasta tekee kummallisen niin double decker-bussit ja punaiset yksityiskohdat kuin myös se, että Gilbraltarin kivellä törmäät apinoihin. Muista, passi mukaan.
  9. Kieli ja valuutta?
    • Espanjassa puhutaan espanjaa, mutta pärjäät melko hyvin myös esimerkiksi englannin tai italian kielillä. Matkustaessasi maaseudulle kannattaa varautua sanakirjalla. Espanjan valuutta on euro.
  10. Koska on hyvä aika matkustaa Italiaan?
    • Mielestäni Espanjan kaupungit ja maaseutu ovat parhaimmillaan kesällä. Kesäsesonkia riittää toukokuulta ainakin syyskuun loppuun saakka.

Puuttuuko listalta mielestäsi jotain olennaista? Ehdota lisäystä kommenteissa.

Tarifan auringon alla

Kohteisiin liittyviä kuvia löydät Instagramista @intohimonaseikkailu

Reissuvinkit Barcelonaan

Barcelona on hyvä yhdistelmä kulttuuria, rantaa, shoppailumahdollisuuksia ja erinomaisia ravintoloita. Pieneltä alueelta löytyy niin paljon, että tekemistä riittää jopa viikoiksi. Lisäksi Barcelonasta pääsee helposti jatkamaan matkaa niin meriteitse kuin maitsekin.

Nyt matkablogissani Barcelona

Vinkkilista:

  1. Majoitu ytimeen.
    • Barcelonassa paras tapa liikkua on kävellen tai pyörällä. Majoitu siis kaupungin ytimessä kävelymatkan päässä Barcelonatan rannalta, niin pääset liikkumaan helposti kaikkialle.
  2. Vietä aikaa rannalla tai altaalla.
    • Barcelonata on toki Barcelonan ykkösrantakohde, mutta kaupungista löytyy myös ihania ulkoaltaita. Niistä suosittelen tutustumaan etenkin Swimming in the skies-altaaseen kukkuloilla.
  3. Ihaile Gaudin arkkitehtuuria.
    • Barcelonasta löytyy upeita Antoni Gaudín (1852-1926) suunnittelemia kohteita. Tutustu ainakin Sagrada Famíliaan ja Park Güelliin sekä Casa Milàan, mutta kaupungista löytyy myös Casa Battló, Palau Güell, Plaça Reialin katulamput, Casa Vicens, Pavellons de la Finca Güell, Casa Calvet, Portal Miralles, Cripta Gaudí sekä Torre Bellesguard.
  4. Näe Barcelona yövaloissa.
    • Mikäli hyppäät reissusi aikana turistibussiin, suosi yövuoroa. Barcelonat valot loistavat öisin upeina ja bussireitti päättyy Font Magica-suihkulähdeshow:n, joka kannattaa ehdottomasti nähdä reissun aikana.
  5. Nauti ihanista ravintoloista.
    • Barcelona tarjoaa erinomaisia ravintoloita. Perinteisimmät ruokalajit ovat toki paella ja erilaiset tapakset, mutta myös tuoreet merenelävät maistuvat eriomaisesti. Meidän reissumme kruunasi ravintola Les Quinze Nits, jossa kävimme useampaan kertaan. Lisävinkkinä ravintolan kanssa samalta aukiolta löytyi myös erinomainen Jazz-klubi, joka muuntautui öisin yökerhoksi.
  6. Tilaa Mojito tummalla rommilla.
    • Olen juonut parhaan mojiton koskaan Barcelonassa. Syynä erilaisuuteen oli tumma rommi. Tämä kokemuksen jälkeen olen aina pyytänyt tekemään mojitoni tummaan rommiin ja se toimii todella.
  7. Kieli ja valuutta?
    • Barcelonassa pärjäät hyvin englannin kielellä, vaikka viralliset kielet ovat katalaani ja espanja. Barcelonan valuutta on euro.
  8. Koska on hyvä aika matkustaa Barcelonaan?
    • Barcelona on monipuolisimmillaan kesällä, mutta kaupunki tarjoaa paljon myös off-sesonkina. Kesäsesonkeina kaupunki täyttyy turisteista.

Puuttuuko listalta mielestäsi jotain olennaista? Ehdota lisäystä kommenteissa.

Reissuvinkit Barcelonaan

Kohteisiin liittyviä kuvia löydät Instagramista @intohimonaseikkailu